Tervehdys Taitoluisteluliitosta

11.12.2020

Hyvät taitoluistelun seuratoimijat, valmentajat, vanhemmat ja luistelijat 
(Pyydän teitä välittämään tämän viestin seuranne perheille, mukaan lukien luistelijat)

Kulunut vuosi on ollut kaikin puolin rankka meille kaikille. Koronapandemia on tuonut seuroille mukanaan taloudellisia ja urheilijoille toiminnallisia haasteita. Arkityö on muuttunut suurelle osalle etätyönteoksi, eikä lähinäköpiirissä ole muutosta tiedossa.

Tilanne taudin leviämisen suhteen on edelleen erittäin vakava. Suomen hallitus ja terveysviranomaiset ovat pystyneet säännöllisesti ennustamaan tilanteen kehittymisen melkoisella tarkkuudella. Jo marraskuussa uumoiltiin joulusta tulevan haastava meille kaikille. Tämän vuoksi suomalaisia kehotettiin ottamaan taudin hillitsemiseksi vankka etunoja: huolehtimaan siitä, että perusalue ei muuttuisi kiihtymisalueeksi, eikä kiihtymisalue leviämisalueeksi.

Taitoluisteluliitto reagoi kehotukseen marraskuun lopulla (26.11.) tekemällä päätöksen lajin kilpailutoiminnan keskeyttämisestä tammikuun loppuun saakka. Päätöksellä halusimme mahdollistaa kaikille rauhallisen ja mahdollisimman pitkän harjoittelujakson ilman, että harjoittelutauot asettaisivat urheilijat eriarvoiseen asemaan tulevissa kevään kilpailuissa. Näin halusimme huolehtia myös siitä, että sairaanhoitopiirien välinen matkustaminen loppuu osaltamme täysin.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kehotti lisäksi keskeyttämään muun muassa organisoidun harrastustoiminnan sisätiloissa ainakin 20.12. saakka. Pääkaupunkiseudun, joka tuolloin oli jo siirtynyt leviämisalueeksi, seurat tekivät yhteistyössä moraalisesti kiitettävän päätöksen olla varaamatta jääaikoja oman alueensa ulkopuolelta tai yksityisistä halleista. He myös painokkaasti kehottivat jäsenistöään toimimaan samoin. 

Ponnisteluista huolimatta taudin taltuttamisessa ei kuitenkaan ole onnistuttu. Luistelupassin omaavista taitoluistelijoista 56 % eli lähes 8 000 asuu tällä hetkellä taudin viidellä leviämisalueella (Helsinki ja Uusimaa, Kymenlaakso, Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Pohjois-Pohjanmaa). Pelkästään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella asuu noin puolet kaikista Suomen luistelijoista. Jokainen kohtaaminen omalla alueella, koulussa, työpaikalla, kaupassa, harrastuksissa ja leireillä on mahdollisuus altistumiselle. Jokainen matka oman alueen ulkopuolelle on mahdollisuus taudin levittämiselle oman alueen ulkopuolelle.  

Pyydän, kysy itseltäsi rehellisesti: ”Olenko ottanut annetut ohjeet ja suositukset päivittäisessä elämässäni riittävällä vakavuudella? Onko jotain, mikä estää minua sitoutumasta siihen, että voisin omalta osaltani tehokkaasti katkaista taudin leviämisen?”.

Me liitossa elämme nyt päivän kerrallaan. Kokonaan uusi kotimaan kilpailukalenteri kevään osalta on rakenteilla. Mietimme, kuinka monta kilpailua saamme siihen mahtumaan. Jännitämme, kuinka käy kevään arvokilpailujen. Toiveenamme on edelleen se, että kotimaan rajoitukset jäisivät mahdollisimman lyhyiksi ja harjoitteleminen ja kilpailut pääsisivät jälleen käyntiin.

Siihen me tarvitsemme teitä kaikkia, sillä terveys on taitoluisteluakin suurempi asia.

Sunnuntaina 6.12. juhlistimme aikoinaan Suomen kansan yhdessä saavuttamaa voittoa. Olisiko jälleen oikea hetki laittaa oma etu syrjään ja miettiä, miten tänään edistän yhteistä hyvää?

Ystävällisin terveisin,

Outi Wuorenheimo
toiminnanjohtaja
Suomen Taitoluisteluliitto

Valimotie 10, 5.krs, 00380 HELSINKI

PUHELIN +358 40 940 2315

SÄHKÖPOSTIouti.wuorenheimo@stll.fi

SIVUSTOT www.stll.fiwww.skatingfinland.fi