K1
K1-kilparyhmässä luistelevat seuran edistyneimmät luistelijat, jotka kilpailevat SM- ja kansallisella tasolla sekä A/(B)-silmuissa. Ryhmässä harjoitellaan kaksois- ja kolmoishyppyjä sekä hyppy-yhdistelmiä ja -sarjoja. Harjoitteluun kuuluvat myös hyppy- ja vaihtopiruetit sekä piruettiyhdistelmät. Luistelijoiden piruettivarastoa pyritään laajentamaan monipuolisesti. Luistelijat harjoittelevat ja suorittavat kilpasarjoissaan vaadittavia testejä.
Ryhmässä kehitetään edelleen yksilöllisesti kunkin luistelijan omaa taitotasoa mahdollisimman pitkälle kaikilla osa-alueilla. Lisäksi tavoitteena on kehittää nuorten pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta sekä opettaa urheilullisia elämäntapoja ja tukea nuoria ottamaan vastuu omasta harjoittelustaan. Luistelijoilta edellytetään hyvää motivaatiota ja tavoitteellista harjoitteluasennetta.
Ryhmä harjoittelee jäällä 6 kertaa viikossa ja lisäksi harjoittelua tehostetaan monipuolisilla oheisharjoituksilla sekä omatoimisilla alku- ja loppuverryttelyillä.