Mervi Liimatainen täydentämään HTL:n valmennustiimiä

10.1.2021

Mervi Liimatainen aloittaa tuntivalmentajana Hämeenlinnan Taitoluistelijoissa helmikuun alussa. Hämeenlinnan Taitoluistelijat toivottaa Mervin sydämellisesti tervetulleeksi osaksi HTL:n valmennustiimiä!

Lue Mervin esittely alta:

Hei!

Olen Mervi Liimatainen, 43-vuotias heinolalainen taitoluisteluaktiivi. 21 vuotta olen toiminut päävalmentajan tehtävissä Heinolassa ja Mikkelissä. Sitä ennen ehdin toimia muutaman vuoden tuntivalmentajana Heinolassa, Järvenpäässä ja Tuusulassa. 

Taitoluistelu on kuulunut elämääni hyvin läheisesti 4-vuotiaasta lähtien, jolloin ensimmäiset liu'ut otettiin ulkojäillä kaksiteräisillä luistimilla. Pian terien määrä puolittui, ulkojäät muuttuivat jäähalleiksi ja harrastuksesta tuli kilpaurheilua. Kilpaurani päätyttyä oli selvää, että haluan valmentajaksi. Oman valmentajani Tiiu Valgemäen innoittamana lähdin ohjaajakoulutuksiin ja lukuisten valmentajakurssien jälkeen valmistuin III-tason taitoluisteluvalmentajaksi vuonna 2007. Sen jälkeen olen pitänyt ammattitaitoani yllä erilaisten täydennyskoulutusten avulla. Olen myös käynyt Suomen Valmentajien mentorointikoulutuksen syksyllä 2020. 

Keväällä 2021 minun on tarkoitus valmistua sosionomiksi ja olenkin jo jättänyt päätoimiset valmentajan työt siirtyäkseni sosiaalialan töihin. 

Taitoluisteluvalmennuksessa minua kiehtoo loputon keskeneräisyys, koskaan ei olla täysin valmiita vaan aina voidaan oppia uutta ja kehittyä seuraavalle tasolle. Luistelijan kehittyminen taidollisesti, mutta myös urheilijana, on minulle paras palkinto työstäni. 

Odotan innolla tapaamisiamme hallilla ja saadessani liittyä HTL:n valmennustiimiin!

Terveisin
Mervi