Vastuullisuus
Hämeenlinnan Tailtoluistelijoille on tärkeää noudattaa toiminnassaan vastuullisuusperiaatteita. Seuraamme Suomen Taitoluisteluliiton vastuullisen toiminnan ohjeistusta (https://www.taitoluisteluliitto.fi/liitto/vastuullisuus-taitoluistelussa/) .
Pyrimme siihen että toimintamme on läpinäkyvää, avointa ja vuorovaikutteista, harrastajia ja perheiltä osallistavaa.
Haluamme tarjota kaikille turvallisen ympäristön harrastaa. Haluamme että jokainen harrastaja kokee olevansa tervetullut syrjimättömään ja tasa-arvoiseen toimintaamme. Turvaamme toimintaamme kiusaamiselta, häirinnältä ja epäasialliselta käytökseltä.
Sitoudumme toimimaan reilusti sekä puhtaasti jäällä että sen ulkopuolella. Reiluun urheilutoimintaan kuuluu toisten kunnioittaminen, kaikille ystävällisesti puhuminen (myös somessa), toisten puolustaminen ja kannustaminen, kaikkien mukaan ottaminen ja tasapuolinen huomiointi sekä toisten koskemattomuuden kunnioittaminen. Olemme sitoutuneet noudattamaan Suomen antidopingsäännöstöä. Pyrimme omalta osaltamme toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Lisää tietoa ja linkkejä
Suomen Taitoluisteluliitto - Vastuullisuus taitoluistelussa
https://www.taitoluisteluliitto.fi/liitto/vastuullisuus-taitoluistelussa/
Materiaaleja turvallisen ja terveellisen urheilun tueksi
SUEK Puhtaasti paras-verkkokoulutus
https://suek.fi/koulutus/koulutusmateriaalit/puhtaasti-paras-verkkokoulutus/
Et ole yksin! https://www.etoleyksin.fi/
Häirinnästä vapaata harrastamista kaikille! https://www.vaestoliitto.fi/uploads/sites/1/2023/11/70bf7323-hairinnasta_vapaata_harrastamista_kaikille_valmis.pdf